Meillä on kummallakin lukivaikeus. Ennen oltiin perfektionisteja ja pelättiin virheitä. Sana piti tarkistaa monta kertaa ennen kuin sen uskalsi maalata kankaalle, ja siinä meni sekä aika että into.

Sitten alettiin tehdä tauluja siksi että se on hauskaa. Kun maalaa sillä fiiliksellä, ei ehdi jäädä miettimään onko jossain sanassa kirjain väärässä paikassa. Virheet jäivät kankaalle, ja niiden annettiin olla.

Nyt ne ovat osa taulua siinä missä valumat ja sormenjäljet. Mikään ei kuulu olla täydellistä, ei edes taide.

Jos kirjoittaminen on vaikeaa, kirjoitetaan silti. Virheiden kanssa, ennemmin kuin ei ollenkaan.